
1 9 8 7 - 1 9 8 8 Yhden miehen ideasta yritystoiminnan alkuun
Oululainen Eino Hintsala kehitteli syksystä 1987 lähtien poikamiesboksissaan uudenlaista omakotitalon lämmönsäädintä. Uusi tuote valmistui sitten kevättalvella 1988. Kehittelytyöhön ajoi tietoisuus markkinaraosta ja toisaalta oman LVI-säätölaiteasennusliikkeen kausivaihtelut; lämmityskaudella kyllä töitä riitti, mutta kesäisin olikin jo hiljaisempaa.
Tarvittavan elektroniikkasuunnittelun hän osti vanhalta kaveriltaan, Matti Kankaalta, jolla oli oma insinööritoimisto.
Uuden lämmönsäätimen myynti aloitettiin keväällä 1988. Tuotetta alkoi mennä hyvin kaupaksi ja kysynnän määrä ylitti odotukset. Siinä vaiheessa Hintsala totesi, että homman kunnolla hoitamiseen mukaan täytyy saada joku, jolla olisi markkinointiosaamista ja organisointitaitoa.

1 9 8 8 EH-Systems Ky perustettiin, Martti Jokelainen toimitusjohtajaksi
Hintsala lähestyi kehittelemänsä lämmönsäätimen kanssa edellisestä työpaikasta tuttua Martti Jokelaista. Kesäkuussa 1988 toimitettiin kaupparekisteriin EH-Systems Ky -nimisen yrityksen perustamisilmoitus. Uuden yrityksen tehtävänjako suoritettiin luontevasti osaamisen ja taipumusten mukaan: Martti Jokelainen toimitusjohtajaksi ja Eino Hintsala vastaamaan tuotekehityksestä. Yhtiön kolmas osakas, insinööritoimisto Matti Kangas Oy keskittyi elektroniikan suunnitteluun.
Tuotemerkiksi Ouman
Samanaikaisesti uuden tuotteen ulkonäköä hiottiin, suunniteltiin pakkaukset sekä keksittiin "hihasta" oma tuotemerkki: OUMAN. Se kuulosti riittävän nasakalta nimeltä vierasmaalaisenkin lausuttavaksi.

Automatisoinnin vallankumous - OUMAN EH-8
Ensimmäinen tuote, pientalon automaattinen lämmönsäätöjärjestelmä, Ouman EH-8 oli täysin poikkeava vallalla olevista järjestelmistä. Ensinnäkin se oli kompakti tuote, jossa säädin ja toimimoottori olivat yhdessä. Jo se teki siitä kilpailijoitaan helpomman asennettavan, mutta varsinainen menestys oli uudenlainen sähköasennus. Nyt säätöjärjestelmän asentamisessa ei tarvittu enää lainkaan sähkömiestä, koska virta otettiin suoraan pistorasiasta. Putkiasentaja saattoi nyt asentaa lämmönsäätöjärjestelmän toimintakuntoon edullisesti kertakäynnillä, ja saattoipa Oumanin asentaa asiakas itsekin.
Myyntiluvut reippaaseen nousuun
Tämä oli jotain aivan uutta, yhtäkkiä lämmitysjärjestelmän automatisointi oli tullut tavallisen omakotiomistajan ulottuville. Myyjät, asentajat ja asiakkaat olivat todella tyytyväisiä uuteen tulokkaaseen ja myynti lähti reippaasti liikkeelle. Ouman EH-8:n ansiosta kymmenissätuhansissa taloissa päästiin nauttimaan lämmön tasaisuudesta, automatisoinnin tuomasta vaivattomuudesta ja energiansäästöstä.

Yrityksen toiminta laajeni
Liiketoiminta sai tulorahoituksesta "vettä myllyyn" ja uusia LVI-säätöön liittyviä tuotteita kehitettiin innolla. Väkeä palkattiin lisää. Myös elektroniikkasuunnittelua keskitettiin enemmän oman talon sisälle ja Insinööritoimisto Matti Kangas Oy:n osakkuus ostettiin pois 1992. Pääkaupunkiseudun markkinoita varten perustettiin Espooseen myyntikonttori v. 1993.

1 9 9 5 Ensimmäisiin omiin tiloihin
Vuokratilat Kempeleessä Hakamaan teollisuusalueella alkoivat käydä pieniksi. Vuonna 1995 valmistuivat ensimmäiset omaan käyttöön suunnitellut, Kempeleen kunnan rakennuttamat uudet toimitilat Paiturin teollisuusalueelle. Rakennus voitiin lunastaa nopeassa aikataulussa itselle liiketoiminnan kehittyessä suotuisasti.
Uusissa ajanmukaisissa tiloissa tuotekehitykseen panostaminen kiihtyi edelleen. Tulokset alkoivat näkyä; Oumanin tuotteita pidettiin helppokäyttöisinä, mutta silti teknisesti hyvin kehittyneinä.

Uutta muotoilua: kompakti pientalon lämmönsäädin OUMAN EH-80
90-luvun puolivälissä legendaarisesta pientalon lämmönsäätimestä esiteltiin toinen sukupolvi. Mallinimi muuttui EH-80:ksi ja laite oli entistä kompaktimpi sisältäen enemmän ominaisuuksia, mm. ajastinkellon. Tuotebrandiin tuli mukaan myös muotoilu ja laite aloitti designiltaan ja väritykseltään tunnistettavien Ouman-laitteiden aikakauden.
Ouman EH-80 ykköseksi Suomessa!
EH-80 valloitti odotetusti markkinat ja siitä tuli pian ostetuin pientalon lämmönsäädin Suomessa.

Yhtiön nimeksi Ouman Finland Oy
Myös yhtiön sisällä Ouman-tuotenimi kasvoi ykköseksi, eli myös yhtiön nimi päätettiin muuttaa sen mukaan. Vuoden 1995 alusta lähtien yhtiö on toiminut Ouman Finland Oy -nimisenä.

1 9 9 8 Uuden sukupolven lämmönsäädin OUMAN EH-200 esiteltiin
Maailman ensimmäinen puhuva lämmönsäädin, Ouman EH-200 puhutti alan ihmisiä ja kuluttajia. Säädin antoi selväkieliset ohjeet ja neuvot puhumalla! Uusi digitaalinen Ouman EH-200-sarja soveltuu kaikenkokoisiin kiinteistöihin ja mitä erilaisimpiin lämmöntuottotapoihin ja jopa kolmeen säätöpiiriin. Sarjaan kuuluu kolme säädintä; EH-203, EH-201/L sekä EH-201/V.

1 9 9 9 Talotekniikan seurantaa tekstiviestein
Mobiiliteknologia puolestaan sai uuden sovelluksensa, kun Ouman toi 1999 markkinoille ensimmäisen GSM-ohjattavan EH-200 -lämmönsäätimen. Talotekniikkaa voidaan nyt seurata ja ohjata tekstiviestien avulla.

2 0 0 0 - 2 0 0 1 EH-200 ylivoimaisilla ominaisuuksilla ykkössijoille
Vuonna 2000 Ouman sai EH-200-säätimellään INNOSUOMI-kilpailussa ensimmäisen palkinnon Pohjois-Pohjanmaan maakuntasarjassa. Vuotta myöhemmin se valittiin Vuoden 2001 Rakennustuotteeksi.

2 0 0 1 Uuteen Ouman-taloon
Vuonna 2001 valmistui uusi 1500-neliöinen tehdas- ja pääkonttorirakennus Zeppelinin risteysalueelle Kempeleeseen. Työntekijöistä kolmasosa on tuotekehitystehtävissä. Tehtaalla tapahtuu tuotteiden loppukokoonpano- ja testaustyö. Osavalmistus tapahtuu sopimusvalmistajien toimesta sekä kotimaassa, että ulkomailla.

2 0 0 1 Ouman Finland Oy:lle Kempeleen kunnan yrittäjäpalkinto

2 0 0 2 Uutta innovaatiota myös sähkölämmitystaloon
Vuonna 2002 tuli mahdolliseksi myös sähkölämmitystalon etäohjaus. GSM-ohjattava EH-60 kehitettiin nimenomaan sähkölämmitteisen omakotitalon, kesämökin tai pienen liikekiinteistön ohjaus- ja valvontatarpeisiin. EH-60:n avulla voidaan toteuttaa lämmityksen kauko-ohjaus ja -valvonta ajasta ja paikasta riippumatta. Lisäksi EH-60:lla voidaan toteuttaa rakennuksen murto-, palo- ja vesivuotovalvonta sekä ohjata älykkäästi esim. autolämmitystä, valaistusta tai ovilukitusta.

Älykästä, tarpeenmukaista ilmanvaihtoa - EH-105
Vuonna 2002 kehitettiin käänteentekevä säädinuutuus suurtenkin kiinteistökokonaisuuksien ilmastoinnin säätöön. EH-105-ilmastoinninsäädin tunnustelee ilmanvaihdon tarpeellisuutta ja ohjaa ilmanvaihtokojetta älykkäästi. Tarpeenmukainen ilmanvaihto lisää viihtyisyyttä, suojelee rakenteita ja ilmanvaihtokojetta ja säästää myös energiaa. Säädintä voidaan seurata ja ohjata myös GSM-puhelimella.

2 0 0 3 Graafiset käyttöliittymät etäohjaukseen
Vuonna 2003 saatiin mullistavaa helppokäyttöisyyttä säätimien GSM-etäohjaukseen. Merkkipohjaisen tekstiviestein tapahtuvan kommunikoinnin rinnalle kehitettin helppokäyttöiset graafiset käyttöliittymät, jotka toimivat useissa Nokian värinäytöllisissä puhelimissa (Series 60 ja Communicator). Käyttöliittymät ovat veloituksetta ladattavissa Oumanin kotisivuilta.

2 0 0 4 Kunniamaininta Teknologiasta Tuotteiksi -säätiöltä
Ouman Finland Oy sai Teknologista Tuotteiksi -säätiöltä kunniamaininnan vuonna 2004. Ouman Oy palkittiin mobiili- ja internet-teknologiaa hyödyntävästä lämmön ja ilmastoinnin säätöjärjestelmästä.
Teknologiasta Tuotteiksi -säätiö on tukenut vuodesta 1994 lähtien suomalaista teknologiaa, tuotekehitystä, tutkimusta ja kansainvälistymistä. Säätiön toiminta-alueena on hyvä, terveellinen, kestävä ja tuottava sisäympäristö. Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön toiminta-ajatuksen mukaan se voi palkita tunnustuspalkinnoin ja apurahoin yrityksiä ja yksityishenkilöitä.

2 0 0 4 Ouman Finland Oy Maakunnan Menestyjä!
Kauppalehden ja Balance Consulting Oy:n tilinpäätösluokituksessa Ouman Oy on vuonna 2004 luokiteltu A-luokan yritykseksi ja sijoittunut maakuntansa 25 huippuyrityksen joukkoon.
Maakunnan menestyjien liikevaihdon alaraja on 1,7 miljoonaa euroa. Yritys on menestyvä, jos sen kannattavuus, vakavaraisuus sekä maksuvalmius ovat kaikki kunnossa. Lisäkriiterinä hyvien tunnuslukujen lisäksi on liikevaihdon kasvu, joka ei saa jäädä alle -10 %:in.

2 0 0 5 Ouman Finland Oy:lle maakunnallinen yrittäjäpalkinto
Vuoden 2005 Pohjois-Pohjanmaan maakunnallinen yrittäjäpalkinto luovutettiin lauantaina 5.11. kempeleläiselle Ouman Finland Oy:lle. Valintaperusteena on ollut laatuun panostava, asiantunteva ja kasvuhakuinen yritystoiminta.

2 0 0 5 Ouman Finland Oy Maakunnan Menestyjä!
Kauppalehden ja Balance Consulting Oy:n tilinpäätösluokituksessa Ouman Finland Oy on vuonna 2005 luokiteltu A-luokan yritykseksi ja sijoittunut maakuntansa 25 huippuyrityksen joukkoon. Maakunnan menestyjien liikevaihdon alaraja on 1,7 miljoonaa euroa. Yritys on menestyvä, jos sen kannattavuus, vakavaraisuus sekä maksuvalmius ovat kaikki kunnossa. Lisäkriiterinä hyvien tunnuslukujen lisäksi on liikevaihdon kasvu, joka ei saa jäädä alle -10 %:in.

2 0 0 6 Tehdas-ja pääkonttorirakennuksen laajennus valmistui Kempeleessä
Kesäkuussa 2006 valmistui laajennus jonka myötä ennestään 1500 neliöiseen rakennukseen saatiin 2100 m2 lisää nykyaikaista suunnittelu-, valmistus- ja toimistotilaa. Rakentaminen eteni suunnitelmien mukaan ja aikataulussaan sekä toteutettiin osaurakoin.

2 0 0 6 Uutta etäohjaukseen - EH-net!
Vuonna 2006 laajenivat Ouman-säätö- ja ohjauslaitteiden käyttömahdollisuudet huomattavasti uuden web-selainpohjaisen etäkäyttöratkaisun - EH-netin myötä. EH-200, EH-105- ja EH-686-tuotteita voidaan nyt hallinnoida keskitetysti yhdestä pisteestä ajasta ja paikasta riippumatta. Käyttö tapahtuu web-selaimella. EH-net -järjestelmä tuo edullisena ja helppokäyttöisenä etäkäyttöratkaisuna selvää lisäarvoa Ouman-laitteille.

2 0 0 6 Ouman Finland Oy Maakunnan Menestyjä!
Kauppalehden ja Balance Consulting Oy:n tilinpäätösluokituksessa Ouman Finland Oy on vuonna 2006 luokiteltu A-luokan yritykseksi ja sijoittunut maakuntansa 20 huippuyrityksen joukkoon.
Maakunnan menestyjien liikevaihdon alaraja on 1,7 miljoonaa euroa. Yritys on menestyvä, jos sen kannattavuus, vakavaraisuus sekä maksuvalmius ovat kaikki kunnossa. Lisäkriiterinä hyvien tunnuslukujen lisäksi on liikevaihdon kasvu, joka ei saa jäädä alle -10 %:in.

2 0 0 7 Ouman Finland Oy:lle myönnetty ISO 9001:2000 sertifikaatti!
Det Norske Veritas on myöntönyt Ouman Finland Oy:lle 17.10.2007 johtamisjärjestelmästandardia koskevan ISO 9001:2000 sertifikaatin.
Sertifikaati kattaa seuraavat toiminnot tai palvelut:
- rakennusautomaation valmistuksen
- lämmityksen säätöjärjestelmien toimituksen
- lämpimän käyttöveden säätöjärjestelmien toimituksen
- ilmastoinnin säätöjärjestelmien toimituksen
- O.E.M tuotteiden toimituksen.

2 0 0 7 Ouman Finland Oy Maakunnan Vahvin yritys 2007!
Suomen Asiakastiedon kokoama raati valitsi 18.10.2007 Maakuntien Vahvimmat yritykset. Palkitut valittiin suomalaisten pk-yritysten joukosta. Valinnat ratkaisi yrityksen pitkäaikainen taloudellinen menestys.
Ouman Finland Oy valittiin Pohjois-Pohjanmaan Vahvimmaksi yritykseksi 2007.
2 0 0 8 Ouman Finland Oy:n jakautuminen kahdeksi eri osakeyhtiöksi.
Ouman Finland Oy jakautui 31.12.2008 uudeksi liiketoimintayhtiöksi (Ouman Oy) ja kiinteistöosakeyhtiöksi (Kiinteistö Oy Voimanpesä). Yhtiöiden omistuspohja ei muuttunut jakautumisprosessissa. Kiinteistö Oy Voimanpesän asiakkaiksi siirtyivät Voimatie 6:ssa sijaitsevan kiinteistön vuokralaiset.

2 0 0 9 Uusi älykäs lämmönsäädin omakotitaloihin - OUMAN EH-800!
Suomen suosituin lämmönsäädin EH-80 saa seuraajan, jonka sisältämät lukuisat uudet ominaisuudet tekevät hyvästä entistä paremman! Uusi säätöalgoritmi, monipuoliset aikaohjelmat, dynaamisesti esitetty säätökäyrä, valmiit perusasetukset eri lämmitystavoille, etäkäyttömahdollisuus, suuri näyttö...Omakotitalon lämmönsäätö asettuu uudelle tasolle.
EH-80 siirtyi ansaitulle eläkkeelle
14 vuotta kentällä mainetta niittäneen legendaarisen EH-80:n valmistus lopetettiin. Laitteen korvaava EH-800 sisältää kaikki samat tutut toiminnot kuin EH-80 ja lisäksi paljon uusia ominaisuuksia, joiden ansiosta EH-800 edustaa alan ehdotonta huippua.

2 0 0 9 Oumanille kunniamaininta INNOSUOMI 2009 kilpailussa
Ouman Oy sai 2.12.2009 kunniamaininnan Pohjois-Pohjanmaan INNOSUOMI 2009 kilpailussa.
Ouman Oy:n kehittämän joustavan, integroidun automaatiojärjestelmän avulla voidaan ohjata talotekniikkaa käyttötilanteiden edellyttämällä tavalla älykkäästi, jolloin säästetään energiaa ja lisätään asumisviihtyisyyttä ja turvallisuutta. Automatisoidun järjestelmän piiriin kuuluvat mm. lämmityksen ja ilmanvaihdon älykäs ohjaus, murtovalvonta sekä vesivuotovalvonta pääveden katkaisulla, sähköjärjestelmän turvaohjaus, palovaroitinjärjestelmä ja ulkovalojen ohjaus. Järjestelmä koostuu vapaasti ohjelmoitavasta säädin- /ohjainyksiköstä, kommunikointilaitteista ja www-pohjaisesta palvelualustasta.

2 0 1 0 Uusi Integroitu kotiautomaatiojärjestelmä - OUMAN PLUS!
Ouman Plus on uusi, helppokäyttöinen kotiautomaatiojärjestelmä, joka toimii automaattisesti kodin eri tilanteiden mukaan. Ouman Plus yhdistää lämmityksen, ilmanvaihdon, turvatekniikan ja muut talotekniset ohjaukset sekä säädöt yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Järjestelmä säästää energiaa ja lisää asumismukavuutta sekä turvallisuutta.

2 0 1 1 EH-800 hybridiominaisuudet entistä paremmiksi!
Suhteellisen tehonohjauksen avulla saadaan hybridilämmityksen ohjauksessa parempi hyötysuhde kuin sarjasäädöllä. Lisäksi hybridilämmityksen ohjauksessa voidaan varaajaa jäähdyttää, jos varaaja ylikuumenee. Jäähdytys on tarpeellista esim. aurinkolämmityksessä, jos varaaja on pieni ja aurinkopaneelit tuottavat lisää lämpöä.

2 0 1 2 Uusi vapaasti ohjelmoitava automaatioyksikkö - Ouman Ouflex!
Ouflex on DIN-kiskokiinnitteinen, vapaasti ohjelmoitava valvonta-, ohjaus- ja säätölaite. Laitteessa on vakiona 34 kpl I/O-pistettä, sekä monipuoliset tiedonsiirto- ja väyläliitynnät. Lisäksi laite tarjoaa 24 Vac ja 15 Vdc jännitelähdöt. Laitteen näyttömoduuli on irroitettavissa ja siirrettävissä. Laitteen I/O-pisteiden määrää voidaan kasvattaa ulkoisilla I/O-laajennusyksiköillä sekä Ouman yksikkösäätimillä. Ouflex laitteen ohjelmointi ja käyttöönotto tapahtuu lisensoidulla Ouman Tool –PC työkalulla.

2 0 1 2 Automaation ohjaus ja hallintapalvelu - Ouman Ounet!
Ounet on talotekniikan keskitetyn etähallinnan internet-palvelu. Se on tarkoitettu Ouman-automaatiolaitteiden etäkäyttöön niin tietokoneen kuin matkapuhelimen selaimella. Ounetin avulla voidaan valvoa ja ohjata kiinteistössä olevaa automaatiota helposti, käymättä itse paikanpäällä – reaaliajassa ja vaivattomasti! Palvelun käyttö edellyttää, että kiinteistössä on Ouman automaatio- ja kommunikointilaitteet sekä SMS tai Ouman 3G -liittymä.

2 0 1 2 Energiansäästöratkaisu taloyhtiöihin - Ouman Block!
Ouman Block sisältää säätömenetelmän, jossa on mukana sääennuste, täsmäsääkompensointi ja langaton huonemittaus, joiden ansiosta säätökäyrää voidaan pysyvästi laskea. Kalliita säähavaintoantureita ei tarvita, vaan järjestelmä saa tiedot internetin kautta Forecan sääpalvelusta.

2 0 1 2 Älykäs etäyhteys Ouman-automaatiolaitteisiin - Ouman Access!
Ouman Access on edullinen ja älykäs etäyhteys Ouman-automaatiolaitteisiin. Se hyödyntää kohteessa jo olemassa olevaa internet-yhteyttä, jonka ansiosta se voidaan ottaa välittömästi käyttöön.
© Ouman Oy, Voimatie 6, FI-90440 Kempele, Finland, puh/tel +358 (0)424 8401, fax +358 (0)8 815 5060, e-mail ouman(at)ouman.fi